"Ihan sama"
Jostain tuskastumiseni takaa löysin voimia avata keskustelun esikoiseni kanssa ja selvittää, miltä tuoreen pikkuveljen viemä aika ja huomio hänestä on tuntunut. Kotona oli jo jonkin aikaa ollut hankalaa. Esikoisen käytös muistutti murrosikäistä marttyyria ja ailahteli yltiöiloisesta ankeaan. Olimme sinä iltana kuitenkin tehneet iltatoimia yhdessä iloisella mielellä, kunnes vauva havahtui unestaan ja jouduin palaamaan häntä nukuttamaan. Siitä se harmitus taas alkoi. Mietin itsekseni, miten vaikeaa oli tasapainoilla vauvan tarpeiden ja esikoisen huomionkipeyden välillä. Pyörittelin mielessäni ajatusta, että kyllähän tuon ikäisen pitäisi jo ymmärtää, varsinkin, kun olin yrittänyt monesti jo ennen vauvan syntymää selittää, mitä tuleman pitää. Mutta tunteet eivät aina kulje samassa tahdissa ymmärryksen kanssa. Ja on ymmärrettävää, että pikkuveljen viemä huomio voi harmittaa. Jos aikuistenkin on vaikea säädellä tunteitaan, ei sen mestarointia voi odottaa kouluikäiseltäkään. Hän on vas
